Lemmingu mobilisatsiooniloits

kindralmajor Laaneotsa kaitseväe juhataja ametisse astumise puhul.

"Kalevala" XII runos läheb Lemminkäinen sõtta, "emakene, eite-rauka,/ pese mu sõdade särki/ myrgis mustade madude,/ kiiresti kuivatagi./ Lähen Põhjala sõdaje/ lapi laste taplusesse". kui aga ema lapi kurikavalate nõidade eest hoiatab, ei pane ta seda millekski.

"Mies on luustossa lujempi, rautapaiassa parempi,
teräsvyössä tenhoisampi noien noitien sekahan,
jottei huoli huonommista, hätäile hyviäkänä."


"Mees on soomuses mõnusam, raudasärgissa sobivam,
terasvöössa võimulisem nende nõidade seassa,
ei siis hooli halvemaista ega häistagi hädalda."

ja hiljem, täies sõjaehtes, kutsub endale appi maa-aluseid ja muud haldjaväge.

Tuossa lieto Lemminkäinen itse lausui ja saneli:
"Ylös maasta, miekkamiehet, mannun-aikaiset urohot,
kaivoloista, kalpamiehet, jokiloista, jousimiehet!
Nouse, metsä, miehinesi, korpi kaikki, kansoinesi,
vuoren ukko, voiminesi, vesihiisi, hirmuinesi,
väkinesi, veen emäntä, ve'en vanhin, valtoinesi,
neitoset, joka norosta, hienohelmat, hettehistä
miehen ainoan avuksi, pojan kuulun kumppaliksi,
jottei pysty noian nuolet eikä tietäjän teräkset
eikä velhon veitsirauat, ei asehet ampumiehen!

"Üles maasta, mõõgamehed, maa-ealised isandad,
vete alta, ammumehed, jõeveest, vibuvägevad!
Tõuse, mets, oma meeste seltsis, terve laasi rahva'aga,
vooretaati võimudega, vesihiisi hirmudega,
vägedega vee-emanda, veevanembi valdadega,
neidised iga nõosta, hõbehõlmad allikaista
mehe ainuma abiksi, poja kuulsa kaaslaseksi,
et ei võtaks nõianooled ega teadja teraksed,
ei võlude väitserauad, vibuambuja vigurid!"

ja palub Ukkol endale mõõk taguda:


"Oi Ukko, ylijumala, taatto vanha taivahinen,
puhki pilvien puhuja, halki ilman haastelija!
Tuo mulle tulinen miekka tulisen tupen sisässä,
jolla haittoja hajotan, jolla riitsin rikkehiä,
kaa'an maalliset katehet, ve'elliset velhot voitan
etiseltä ilmaltani, takaiselta puoleltani,
päältä pääni, viereltäni, kupehelta kummaltani,
kaa'an noiat nuolihinsa, velhot veitsirautoihinsa,
tietäjät teräksihinsä, pahat miehet miekkoihinsa!"

"Oi Ukko, ülijumala, vana taati taevaline,
läbi pilvede pragaja, läbi ilma hüüdeleja!
Too mulle tuline mõõka tupesse tulisemasse,
millel kõik hädad hävitan, millel rikun rikkeida,
kaotan maalised kadedad, võidan veelised võludki
ilmasta enese eesta, enam veel taganta enda,
pää kohalta, kõrvaltagi, küljeltani kummaltagi,
nõiun nõiad noolte otsa, võlud väitseraudadesse,
tigedad oma terisse, teadmamehed mõõkadesse!"