kuidas Kyllikki ei läinud ei päeva, ei kuu pojale

Kylli oli Saaren neiti, Saaren neiti, Saaren kukka.
Kasvoi koissa korkeassa, yleni ylen ehossa,
istuen ison majoilla, peräpenkin notkumilla.

Kauan kasvoi, kauas kuului: kaukoa tuli kosijat
neien kuuluhun kotihin, kaunoisehen kartanohon.

Kosi Päivä poiallehen: eip' on mennyt Päivälähän
Päivän luona paistamahan kesäisillä kiirehillä.

Kosi Kuuhut poiallehen: eip' on mennyt Kuutolahan
Kuun luona kumottamahan, kehät ilman kiertämähän.

Kosi Tähti poiallehen: eip' on mennyt Tähtelähän
pitkin öitä pilkkimähän talvisilla taivahilla.

Tulevi Virosta sulhot, toiset tuolta Inkereltä:
eip' on neiti mennytkänä; itse vasten vastaeli:
"Suotta kultanne kuluvi, hopeanne hoikkenevi!
En lähe minä Virohon, en lähe, lupoakana,
Viron vettä soutamahan, saarellista sauvomahan,
syömähän Viron kaloja, Viron lientä lippomahan.

"Enkä lähe Inkerelle, penkerelle, pänkerelle;
siell' on nälkä, kaiken nälkä: puun nälkä, pärehen nälkä,
ve'en nälkä, vehnän nälkä, rukihisen leivän nälkä."

Elias Lönnroti "Kalevala"
yheteistkymneda runo algusest

John Martin Crawfordi joonistatud pilt
kujutab kyll linutatud-põlletatud ehk abielus naist,
nii et see illustreerib pigem mõnda järgmist runo
(aga kust saada õige Kyllikki pilt?
või ongi ta silmsi silmamatu, unes nägematu?)